sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Brown, Black and Beige


Neule Seppälä / Paita Kirppari (Vila) / Farkut Gina Tricot / Kengät ja laukku I love me -messut (?)

Selailin tässä postauksiani hieman taaksepäin ja huomasin, että viimeksi kuukausi sitten olen saanut otettua sellaisia kuvia, jotka joku muu kuin minä itse olen napannut. Kuulostaa niin pitkältä ajalta täällä blogimaailmassa! Olin tänään onnesta soikeana, kun vihdoinkin tuli mahdollisuus a) saada valoisan aikaan kuvia sekä b) Arto saada ottamassa niitä kuvia. On vaan ollut niin uskomattoman hankalaa saada nämä kaksi asiaa toteutumaan yhtäaikaisesti. Tänään ennen kaupunkikierrokselle lähtöä sain kuin sainkin tyrkättyä kameran Arton käteen ja olin hyvin onnellinen tyttö! Olen niin onnellinen myös tuosta lumesta, joka ilmestyi perjantai ja lauantai välisenä yönä. Eilen aamulla, kun aukaisin verhot ja olin valmistautunut kohtaamaan sen samaisen harmaan, sateisen ja masentavan kelin niinkuin muinakin päivinä, mutta suustani pääsi iloisia kiljahduksia, kun huomasin kauniin valkoisen kerroksen maassa ja taivaalta satoi lunta vain enemmän ja enemmän. On ollut mukavaa, kun päivät ovat tuntuneet valoisimmilta lumen ansiosta ja pidän kyllä sormet ja varpaat pystyssä, että joulukin olisi valkoinen. Muistan kuinka viime jouluaattona satoi vettä. Hyi että, se oli aivan kauheaa ja toivon kovasti ettei sama toistu enää. Onneksi muuten viikon kuluttua päivät alkavat taas pidentymään!

Vaatehuoneeseen on pikku hiljaa kerääntynyt uusia yksilöitä sillä aikaa, kun ei ole saanut asukuvia kuvatuksi. Tässäkin kokonaisuudessa tuo neule ja t-paita on aivan uutukaisia löytöjä, ja tänään ne pääsivät yhdistäytymään keskenään. Tuo neule on todella ihana ja tykkään sen rennosta mallista. Punnitsin pitkään mustan ja tämän vaalean välillä, mutta jotenkin tämä vaalea versio iski enempi silmiin. Puoli pitkät hihat, taskut ja rento malli sopii hienosti monen yläosan kaveriksi ja tänään sen kanssa yhdistyi tummanruskeat värit, joita löytyi paidasta, kellosta sekä kengistä. Neule oli tosin aivan liikaa kaupungilla pyöriessä, joten se päätyi hyvinkin äkkiä laukkuun. Vaikka ulkona onkin lunta, niin se ei tarkoita hirveitä pakkasia, mutta minähän varustauduin hirveällä määräällä vaatteita... Mitäs te pidätte asusta?

Sitten vielä lopuksi ripsiasiaa. Eilen meidän entisellä luokalla oli pikkujoulut ja kotiin päästyäni aloin pesemään meikkejä naamasta. Kerroin jo edellisessä postauksessa ripsistä aiheutuneesta allergista, jonka takia joudun nyt luopumaan ihanista ja elämää helpottavista räpsyistä. Nyt ripset ovat kovaa vauhtia alkaneet tippumaan ja mm. vasemmassa silmässä on ollut jo ties kuinka monta päivää suuren suuri rako. Meikkejä puhdistaessa totesin, että enpä ole muistanut varata aikaa ripsienpoistoon, mutta seuraavat pari viikkoa ja etenkin ensi viikko tulee olemaan todella kiireisiä, joten päätin alkaa poistattamaan ripsiä itse. Yöllähän ne parhaat ideat saadaan? Ei muuta kuin rypsiöljyä keittiöstä ja tops-puikoilla hellästi sivelemään öljyä ripsiin. Olin hieman netistä lueskellut tekstejä, joissa on itse ripsiä poistettu ja sen takia itsekin uskaltauduin hommaa alkaa varovasti tekemään. Varmaan tunnin verran jaksoin olla kärsivällinen ja lähes kaikki ripset sainkin irrotettua vuorotellen öljyä laittaen ja ripsiharjalla ripsiä haroen. Muutama hassu räpsytin jäi paikoilleen, mutta nekin varmasti hyvin pian lähtee itsekseen pois. 
Olin valmistautunut siihen, että näyttäisin järkyttävältä ja alastomalta ilman volyymiripsiäni, mutta yllätyksekseni omat ripset paljastui räpsyjen alta eikä lopputulos ollutkaan niin hirveä kuin odotin. Toki omat ripset tuntuvat olemattomilta volyymien jälkeen, mutta olen ihan tyytyväinen. Aamulla meikkaamisessa kesti kauemmin, kun sohin ripsarilla ja kajaalilla ja pitihän sen ripsientaivutinkin kaivaa laatikosta esiin. Olin unohtanut kuinka ripseni eivät millään meinaa taipua ja kuinka helposti onnistunut tökkimään ripsaria ympäri naamaa, mutta olin lopputulokseen tyytyväinen. Ehkä ripsistä luopuminen ei olekaan niin hirveää mitä aluksi ajattelin. Kaikkeen tottuu!
-Ellanoora

 

4 kommenttia :

  1. Ihania kuvia :) <3 Millä objektiivilla kuvaat? Onko sulla vinkkejä miten järkkärillä saa tarkennettua ihmisen niin että tausta ei erotu niin selvästi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Mulla on Canonin se ihan perus 18-55mm objektiivi käytössä. Av asetuksilla saa säädettyä terävyyttä, kun muuttaa aukon suuruutta :)

      Poista
  2. Aivan ihana oli huomata sulta asukuvia! ♥ Neule aivan ihana, näyttää niin rennolta mutta silti niin tyylikkäältä:) Ja heh voin vain kuvitella miltä tuntuu ilman ripsienpidennyksiä, varmasti omituista näin aluksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! <3 Juu kyllä tässä päivän mittaan aina välillä peiliin kurkistaessa ihmettelee, että miksi näyttää niin hassulta, mutta kyllä tähän kohta tottuu :D

      Poista