tiistai 1. heinäkuuta 2014

Heinäkuun ensimmäiset hehkutukset

Huh, päivät ne vaan vierivät kovalla vauhdilla eteenpäin! Ensimmäiset päivät kuukauden kesälomastani meni kummastellessa sitä kaikkea ajan määrää ja viikon kuluttua ihmettelin, että vielä on tosiaankin kolme viikkoa aikaa olla, rentoutua ja tehdä kaikkea kivaa. Lomailun makuun kun en ole päässyt kahtena viime vuonna koulun ja töiden takia, niin tuo kolme viikkoa kuulosti pitkältä ajalta (hyvällä tavalla pitkältä ajalta), mutta on tuo aika kulunut oikein mukavasti kaikkea pientä touhutessa ja Olivian kanssa kotona rentoutuessa. Nyt viikonloppuna Artollakin alkoi loma, joten lähdimme nauttimaan kesästä (tuntuu, että kaikkialla muualla on edes vähän kesäisemmät säät kuin täällä sateisessa ja harmaassa Lahdessa) mökille pienen kaveriporukan kanssa. Oli aivan ihanaa nauttia mökkeilystä herkullisten ruokien ja mukavan porukan kanssa varsinkin, kun viime kesänä ei mökille saakka keritty. Nyt omasta lomasta onkin jäljellä enää kaksi viikkoa ja on ihanaa huomata, että vihdoinkin on luvattu upeita ja aurinkoisia ilmoja!

Pakko muuten hehkuttaa hieman. Heti kesäkuun alussa kävin Mikkelissä pääsykokeissa yhteisöpedagogiksi ja vaikka omasta mielestä pääsykokeiden kaikki osiot (haastattelu, ryhmäkeskustelu, toiminnalinen osuus sekä kirjallinen tehtävä) meni todella mukavasti, niin en uskaltanut toivoa liikoja sisäänpääsyn suhteen suuren hakijamäärän vuoksi. Eilen aamulla muutamaa minuuttia yli kahdeksan puhelimeeni kumminkin kilahti viesti, että olen päässyt sisään kouluun. Voi sitä hymyn määrää aamulenkillä! Vuodella kumminkin lykkään tätä koulutusta ja katselen tilannetta uudeamman kerran ensi kesänä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, että tuo koulupaikka on olemassa minua varten.


 Jumpsuit Only // Kengät Converse // Clutch Gina Tricot // Nahkatakki Vero Moda

Nämä kuvat on lähinnä mökkireissultamme, jossa kamera oli mukana, mutta hirveästi sinne ei tallentunut otoksia sekä asukuvat ovat tältä päivältä. Olen ollut täysin kyllästynyt näihin sateisiin keleihin ja aina, kun on edes hieman kelit näyttänyt siltä, että ulkona pärjää muussakin kuin farkuissa, niin olen vetänyt maksihameen päälle. Odotan niin kovasti niitä helteitä, koska a) tahtoisin ensinnäkin saada edes hieman väriä pintaan sekä b) minulla odottaa monet kesämekot ja shortsit käyttöön ottamista. Lisäksi syksyllä on aina mukava laittaa farkut pitkästä aikaa jalkaan ja vetää ne mukavat neuleet jälleen päälle, mutta jos koko kesän on käyttänyt niitä farkkuja ja neuleita, niin jo alku syksystä iskee suuri ärsytys omaa vaatekaappia kohtaan, kun kaikki vaatteet tuntuvat niin tylsiltä. Olen tässä kesän mittaan myös jälleen onnistunut rikkomaan parit farkut sekä muutamat farkut tuntuvat hieman pieniltä (hups), joten farkkuvarastoni on täysin onneton ja joka päivä pukeutuminen tuntuu mahdottomalta.

Alennuksistakin olen ostellut vaatteita hyvin maltillisesti ja vain muutamat jutut on tarttunut mukaan. Näissä kuvissa kumminkin esiintyy yksi alelöytö, jota olin katsellut jo aikaisemminkin sillä silmällä, mutta neljäkymppiä on tuntunut turhan kalliilta hinnalta. Harmaa jumpin on Onlysta, jonka ostin vain kahdentoista euron hintaan! Jumpin on ihanan rento ja mukava päällä, mutta selän pitsikuvio on kivan näyttävä ihana yksityiskohta.  Asusteilla ja muilla yksityiskohdilla tuostakin saisi todella näyttävän kokonaisuuden, mutta kun tänään ei ole ollut mitään kauppareissua kummallisempaa suunnitelmissa, niin valkoiset Converset ja perus korut saivat riittää. Jumpin on todella kovasti mieleeni, mutta miten se teihin iskee?

Tällä kertaa tuntui, että tekstiä olisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta jätetään höpöttelyt tähän. Arto kyseli vielä, että löytyykö teiltä mitään toiveita minkälaista postausta hän voisi kirjoitella. Esittelypostaus löytyy jo ja mielipidekirjoitusta joku taisi ehdottaa, mutta löytyykö muita toiveita tai ehdotuksia mielipidetekstin aiheeksi? Nyt kun Artokin lomailee, niin aikaa postauksen tekemiseenkin löytyy :)
-Ellanoora 

11 kommenttia :

  1. Oltiin muuten samoissa pääsykokeissa :) Mä en vaan päässyt sisään tällä kertaa.

    http://heszku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oltiinkin! :) Vuoden päästä uutta yritystä!

      Poista
    2. Kiva törmätä tuttuihin :D En mie aio hakea enää tälle alalle, ihan uutta matoa koukussa, kiitos kuitenkin :)

      Poista
    3. On kyllä! No tsemppiä uudelle alalle ;)

      Poista
  2. Vau! Ihana tuo paidan selkämys ja ihanan suloinen karvapallo koiruli <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  3. Ihuna tuo koiruli tuitui, ihan hirmuisen suloinen♥ ihania fiilistelykuvia! Kaunokainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia on todella suloinen tosiaankin <3 Ja kiitos paljon! :)

      Poista
  4. Ihana hauvavauva ♥ Vierailen sun blogissa ensimmäistä kertaa ja musta tuntuu, että täytyy alkaa seurailee :) isot selkeät kuvat ja paljon tekstiä!

    ♥: http://sanssu-justthewayyouare.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Oooh, kävitkö täällä mein pikkuruisessa Mikkelissä ja pääsit? :o Mahtavaa ja onnea! (: Ja voi miten ihana koiruli teillä on! :3

    VastaaPoista